Kuntien lakisääteisenä velvollisuutena on turvata asukkailleen riittävät mielenterveyspalvelut joko omana toimintana tai ostopalveluiden avulla. Perusvastuu potilaan tutkimuksesta ja taudinmäärityksestä, kuntoutussuunnitelman tekemisestä ja seuraamisesta sekä kuntoutuksen järjestämisestä on julkisella terveydenhuollolla. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmällä on siten keskeinen rooli mielenterveysongelmien hoidon ja ennaltaehkäisyn palveluiden järjestäjänä. Julkisen terveydenhuollon yksiköt voivat täydentää psykoterapiapalvelujen puuttuvia resurssejaan myös ostamalla palveluita yksityiseltä, riittävän psykoterapiakoulutuksen saaneelta ammatinharjoittajalta.
Nuorten (16-25-vuotiaat) ja aikuisten (26 vuotta täyttäneet) kohderyhmissä KELA tukee hyväksymiensä kuntoutuspäätösten mukaisia psykoterapioita.
Ennen psykoterapian aloittamista tulee tehdä tarvittavat tutkimukset hoidon tarpeen arvioimiseksi ja tarkoituksenmukaisten hoitomuotojen valitsemiseksi. Myös kustannuskysymykset on selvitettävä ennen psykoterapian aloittamista.
Psykoterapia on ammatillista erityisosaamista edellyttävää, ennalta sovitun aikataulun mukaisesti tehtävää työtä, jota koskevat sopimukset potilaan, terapeutin ja maksajatahon kanssa tehdään useimmiten vuodeksi kerrallaan.
Sairaanhoitopiirin palveluksessa olevat psykoterapeutit tekevät psykoterapiaa ensisijaisesti omissa työyksiköissään. Sairaanhoitopiirin johtoryhmän päätöksen mukaisesti terapeutti voi antaa psykoterapiaa myös sellaisille potilaille, jotka hakeutuvat psykoterapiaan työntekijän toimintayksikön ulkopuolelta. Näissä tapauksissa psykoterapeutin on ennen psykoterapian aloittamista sovittava lähimpien esimiestensä ja toimintayksikköjohtajansa kanssa suunnitellun psykoterapian järjestämisestä.
Jokaisella potilaalla tulee olla hoidosta vastaava psykiatrian alan lääkäri.
Psykoterapia on sairaanhoitopiirin palvelutoiminnan kannalta merkittävä ja laajalti sovellettavissa oleva hoitomuoto.
Sairaanhoitopiirin psykoterapeuttiluetteloon on otettu ne Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palveluksessa olevat työntekijät, joilla on Valviran vahvistama psykoterapeuttipätevyys.
Sairaanhoitopiirin psykoterapeuttiluettelossa olevat psykoterapeutit ovat koko sairaanhoitopiirin väestön käytettävissä. Psykoterapeutit tavoittaa Seinäjoen keskussairaalan puhelinvaihteen kautta, p. 06 415 4111.