Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on käynnistetty vuonna 2000 laatupalkintokilpailu. Kilpailun tavoitteena on palkita ja kannustaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin työntekijöitä, työryhmiä, toimintayksiköitä ja toiminta-alueita kehittämään omaa toimintaansa.
Kilpailussa on kolme sarjaa. Sarjat ja palkintosummat vuonna 2011 ovat:
| A-sarja: | Laatujärjestelmät, tieteelliset hankkeet sekä kehittämishankkeet, joissa on tutkimuksellinen ote | 3750 € |
| B-sarja: | Kehittämishankkeet (myös prosessien kehittäminen) | 2750 € |
| C-sarja: | Kannustuspalkinto (myös prosessien kehittäminen) | 4000 € |
| D-sarja: | Kunniakirjat |
C- ja D-sarjaan palkitut valitaan A- ja B-sarjan hakijoista. C-sarjan kannustuspalkinto voidaan jakaa useammalle työyhteisölle.
Laatupalkintokilpailu on avoin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin työntekijöille, työryhmille, toimipisteille, toimintayksiköille ja toiminta-alueille. Jos henkilö, työryhmä, työyksikkö tai toimipiste on jo kerran voittanut sairaanhoitopiirin laatupalkinnon, ei samalla laatujärjestelmällä, tieteellisellä hankkeella tai kehittämishankkeella voi osallistua toistamiseen laatupalkintokilpailuun. Työyksikkö voi kuitenkin kahden vuoden jälkeen hakea palkintoa uudelleen eri sarjassa. Ulkopuolelle rajataan opinnäytetyöt ja sellaiset kehittämishankkeet ja tutkimukset, jotka ovat saaneet merkittävää ulkopuolista rahoitusta (esim. Stakes ja STM). Kunniakirjojen saajat voivat sen sijaan osallistua seuraavanakin vuonna kilpailuun.
Kilpailuun voi hakea kalenterivuoden huhti-syyskuun välisenä aikana. Laatupalkintokriteerit ja laatupalkintohakemus löytyvät intranetin asiakirjahausta. Palkinnon saajista esityksen tekee laatupalkintoarviointityöryhmä, johon kuuluvat Christina Rouvala, Ari Ojanen, Raimo Joronen, Kaija Salonen, Mirja Tuomiranta, Heikki Isosaari, Sirkka Penttilä ja Sari Vesiluoma. Epäselvissä tilanteissa laatuneuvosto ratkaisee sääntöjen tulkinnan. Laatupalkinnon saajat julkaistaan marraskuussa järjestettävän laatuseminaarin yhteydessä, jossa saajat esittelevät palkitun työnsä.Max pisteet (100)
| 1. | Potilas- ja muu asiakastyytyväisyys (asiakasnäkökulma) | 30 |
| 2. | Kehittämishankkeiden vaikutukset käytännön toimintaan ja hyödynnettävyys muissa sairaanhoitopiirin yksiköissä (henkilöstön hyvinvointi-, prosessi- ja talousnäkökulmat) | 20 |
| 3. | Koko työyksikön osallistuminen ja sitoutuminen kehittämishankkeeseen | 20 |
| 4. | Kehittämishankkeen teoreettinen perusta | 10 |
| 5. | Kehittämishankkeen seuranta, päivitys, pitkäjänteisyys | 10 |
| 6. | Julkaisut ja raportit(kotimaiset/kansainväliset) | 5 |
| 7. | Kehittämishankkeen kansallinen/kansainvälinen merkitys | 5 |