NARSISTINEN PERSOONALLISUUSHÄIRIÖ



Artikkelin narsismista on kirjoittanut Sini Kirvesmäki, ja se on osa hänen Seinäjoen ammattikorkeakoululle tekemäänsä opinnäytetyötä "Luulin päässeeni taivaaseen, mutta jouduinkin maanpäälliseen helvettiin - Parisuhteessa narsistin kanssa" (2009). 


Narsistinen persoonallisuushäiriö (NPH) tunnustettiin mielenterveyden häiriöksi vuonna 1980. Vaikka se on melko uusi diagnoosi, on tutkittu, että noin 2 % väestöstä (joista 75 % miehiä) kärsii tästä patologisesta häiriöstä ja määrä on hälyttävässä kasvussa. Vain pieni osa yksilön narsismin häiriöistä on niin vakavia, että voidaan puhua varsinaisesta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Lievempiä häiriöitä esiintyy huomattavasti useammilla kuin 2 %: lla väestöstä.


Tutkimuksellista tietoa narsismista on tehty suhteellisen vähän. Olemassa olevat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, ettei narsistinen persoonallisuushäiriö liity mitenkään yksilön rodulliseen, sosiaaliseen, kulttuurilliseen, taloudelliseen, perinnölliseen tai ammatilliseen taustaan. Narsismi syntyy varhaislapsuudessa, lapsuudessa tai varhaisessa nuoruudessa, ja se liittyy usein lapsuuden väärinkäyttöön tai traumaan, joka on vanhempien, auktoriteettien tai ikätovereiden aikaansaama.


HÄIRIINTYNEEN NARSISMIN TAUSTALLA LAPSUUDEN TRAUMAT

On tutkittu, että narsismi on enemmänkin kehityksellinen kuin synnynnäinen häiriö, joka on saanut alkunsa jo varhaisessa lapsuudessa. Tutkimusten mukaan narsistien perheistä on puuttunut niin positiivinen ihmissuhteiden malli, rajat ja rakkaus kuin kyky tarjota hyväksyvä ja positiivinen asenne lapsen ongelmiin. Lapselta on puuttunut myös turvallinen ja vakaa ympäristö, kodissa on vallinnut kaaos, konflikti ja jatkuva arvaamattomuuden ilmapiiri.


Kognitiivisen kehitysteorian mukaan on olemassa neljä tekijää, jotka edistävät narsistisen häiriön syntymistä. Lapsi on saattanut olla eristynyt ja yksinäinen eikä hänelle ole annettu kunnollisia rajoja. Narsistisesti häiriintyneen lapsen hoitaja on myös saattanut manipuloida tai hyväksikäyttää lasta hänen tärkeinä kasvuvuosinaan. Lapsi on kenties saanut kiitosta vain käyttäytyessään hoitajan vaatimalla tavalla tai on joutunut ansaitsemaan positiivista huomiota.


Terve narsismi ei voi kehittyä lapselle ilman rakastavaa ja vuorovaikutteista suhdetta läheisiin. Pieni lapsi tarvitsee tukea löytääkseen itsensä ja minuutensa. Lapsi saa varhaisessa vaiheessa tiedon siitä, että hän on tarpeineen ja toiveineen vanhemmilleen tärkeä. Jos tämä vastavuoroinen yhteys jää syntymättä, lapsi kerjää huomiota lopun elämäänsä. Narsisti olettaakin pienen lapsen tavoin, että vain hänen tarpeensa ovat tärkeitä. Mikäli hän ei saa tarvitsemaansa ja kaipaamaansa huomiota, hän loukkaantuu syvästi ja voi menettää kontrollinsa.


Tällaisessa ympäristössä lapsesta kasvaa puutteellisten kasvuolosuhteidensa uhri, eikä sellainen kuin hän todellisuudessa on. Hänen minuutensa jää syntymättä. Narsistin hauras itsetunto on riippuvainen muiden antamasta vahvistuksesta, mutta toisaalta hän pelkää riippuvuutta ja läheisyyttä, joka uhkaa paljastaa hänen sietämättömän häpeän ja heikkouden tunteensa. Narsisti haluaa siis näyttäytyä muita parempina ja kadehtii niitä, joilla on jotain sellaista, mitä hänellä ei ole. Pinnallisen viehätysvoiman alla piilee pieni pelokas lapsi, joka ei ole koskaan saanut osakseen empaattista rakkautta. Narsistiseksi kehittyvä lapsi on siis pettynyt varhaisissa vuorovaikutussuhteissa, koska ei syystä tai toisesta ole saanut hoitajastaan persoonansa kasvua tukevaa kannattelua.