Jaakko Pihlajamaki
        

Elämää Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä

Sairaanhoitopiirin johtajan Jaakko Pihlajamäen blogi, jossa käsitellään sairaalaan liittyviä asioita.


 


7.11.2018 13.30

250 VUOTTA IHMISEN TERVEYDEN TÄHDEN

Vietimme eilen Seinäjoen keskussairaalan 250-vuotisjuhlaa. Katsomme sairaalamme toiminnan alkaneen marraskuussa 1768. Silloin ensimmäiset potilaat otettiin Vaasassa sijainneeseen sairaalaan. 10.10.1765 Ruotsin kuningas Aadolf Fredrik oli määrännyt kiertokirjeessään perustamaan lasaretin Pohjanmaalle. Pienen Vaasan ja Kokkolan välisen sijaintipaikkakiistan jälkeen sairaala aloitti toimintansa Vaasassa siten, että ensimmäiset potilaat otettiin sisään marraskuussa 1768, siis 250 vuotta sitten. Tuossa kuninkaan kiertokirjeessä ovat myös Seinäjoen keskussairaalan juuret.

Lääketieteen ja yhteiskunnan kehittymisen vuoksi 1900-luvulla tuli tarve rakentaa uusi lääninsairaala. Sen paikaksi tuli – taaskin sijaintipaikkakiistan jälkeen - Seinäjoki. Pääosa lääninsairaalan toiminnoista ja mm. 60 junavaunullista materiaalia siirtyi ylilääkäri, professori Gustaf Martin von Essenin johdolla tänne vuoden 1931 aikana. Muutto ei ollut ihan helppo paljolti ruotsinkieliselle henkilökunnalle. Tuolloin kuitenkin Seinäjoellakin ruotsi hallittiin ja täällä toimi myös yksityinen ruotsinkielinen koulu aina vuoteen 1958 asti.

Kun pääosa lääninsairaalasta lähti Seinäjoelle, Vaasaan jäi kuitenkin mielisairaiden vastaanotto-osastot. Niistä on kehittynyt huipputasoinen valtion psykiatrinen sairaala, Vanhan Vaasan sairaala. Se vastaa kaikkein vaikeahoitoisimpien potilaiden hoitamisesta ja tekee oikeuspsykiatrian tieteellistä tutkimusta. Myös Vanhan Vaasan sairaala on ihan oikeutetusti juhlinut tänä vuonna 250 vuottansa.

Vuoteen 1965 asti sairaala oli valtion omistama Vaasan läänin sairaala. Tuolloin sairaala kunnallistettiin. Omistajaksi tuli kuntainliitto, johon kuului 30 jäsenkuntaa. Uusi omistaja alkoi heti suunnitella uuden sairaalan rakentamista, mikä sitten toteutuikin siten, että joulukuussa 1977 uudessa keskussairaalassa leikattiin ensimmäiset potilaat. Itse olin ensimmäistä kertaa keskussairaalassa kesätyöntekijänä toimeenpanemassa sairaaloiden laskentatoimen uudistusta budjetoinnin osalta. Työt tein vanhassa sairaalassa, mutta budjetti-infotilaisuus ylilääkäreille pidettiin syyskuussa jo uuden sairaalan auditoriossa. Seuraavana vuonna tein parikin työjaksoa uuteen keskussairaalaan.

Eilinen 6.11. valikoitui juhlapäiväksi, koska se oli ruotsalaisuuden päivä ja  Ruotsin kuninkaan määräystä me alunperin lähdimme Vaasan lääninlasaretissa toteuttamaan. Haaveilimme jonkun kuninkaallisen saamisesta juhlaamme, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Hovimarsalkan mukaan Kaarle XVI Kustaalla oli muita menoja.

Juhla oli kaksiosainen: päivällä pääjuhla n. 300 osallistujalle Seinäjoen Areenassa ja illalla samassa paikassa iltajuhla runsaalle tuhannelle henkilökuntaan kuuluvalle. Päivän tilaisuuden avasi valtuuston puheenjohtaja Raimo Ristilä. Juhlapuheen piti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen. Teemana hänellä oli demokratian toteutuminen  sairaalahallinnossa; Rauno painotti luottamushenkilöhallinnon suurta arvoa. Lyhyet esitelmät esittivät professorit Martti Kekomäki ja Kari Hokkanen. Kekomäki tuuletti railakkaasti SOTE-uudistusta (ja luulen, että monen turhautuneen SOTE-veteraanin sisimmässä tuntui aika hyvältä). Tärkeä viesti oli kehoitus eteläpohjalaisille lähteä etenemään Soiten (Keski-Pohjanmaa) ja Siun Soten (Pohjois-karjala) tavoin vapaaehtoista integraatiota ja SOTEa kohti. Hokkanen piti erinomaisen luennon siitä, miten Seinäjoen ja keskussairaalan kehitys on ollut kytköksissä toisiinsa. Vanhan Vaasan sairaalan tervehdyksen juhlaan toi johtava lääkäri Markku Eronen.

Yhdistimme juhlaan myös parhaillaan käyttöön otettavan F-rakennusosan laajennuksen käyttöönottojuhlan. Jo aamupäivällä oli paljastettu sairaalan taidetoimikunnan puheenjohtaja Lissa Lähdesmäen johdolla lehtimäkisen kuvanveistäjä Antti Maasalon tilataideteos F-rakennuksen aulassa. (Kannattaa käydä katsomassa ja kokemassa!) Pääjuhlassa puhuivat rakennustoimikunna puheenjohtajaLasse rajala, arkkitehti Jyrki Jääskeläinen ja pääurakoitsija Keijo Karhu. 

Juhla oli hiukan puhepainotteinen: kultturellin lisän toi maakuntamme erinomainen Jussi-kuoro. Juhla oli myös hyvin miespainotteinen: kaikki puhujat miehiä ja kuorona mieskuoro. Pienen särön toi puhemies (sic!) Paula Risikko. Hänelle ja muutamalle muulle luovutettiin Seinäjoen keskussairaalan mitali, ja puhemies käytti kiitospuheenvuoron huomionosoituksen saaneiden puolesta.

Iltajuhlan kruunasi puhemies Paula Risikon puhe. Halusin puhemiehen puhumaan nimen omaan henkilökunnalle, koska Paula on minun ajatuksissani kuitenkin yksi meistä; hänen ammatilliset juurensa ovat Härmän sairaalassa ja  keskussairaalassa. Se, että niistä juurista on kasvanut yksi valtakunnan ykkösvaikuttajista, on sairaanhoitopiirille ilon ja ylpeyden aihe. Muuten ohjelmasta vastaivat stand up k-mikko Mikko Vaismaa ja loistava Elonkerjuu. (Elonkerjuun musiikki ei ehkä ole tyyliltään ihan sellaista, mistä eniten diggaisin, mutta ryhmän osaamista ja ammattitaitoa ei voi kuin ihailla. Ihan väkisin show imaisi mukaansa!)

Oma tehtäväni oli juontaa pääjuhla. Illalla myös puhuin lyhyesti. Tässä keskeiset osat sanomisistani:

"Sairaala-sana synnyttää erilaisia mielleyhtymiä: joskus sairaalalla tarkoitetaan rakennusta, jossa hoidetaan sairaita. joskus se on erilaisten toimintojen looginen kokonaisuus tai se on lääkärien, hoitajien ja muun henkilökunnan sosiaalinen yhteisö. Sairaala voi olla myös hallinnollinen rakenne jne.

Se, että Seinäjoen keskussairaala juhlii 250 vuotta, perustuu siihen, että toimintona ja sosiaalisena yhteisönä meillä on ollut selvä jatkuvuus marraskuusta 1768 alkaen. Tämä jatkuvuus on kestänyt yli sairaalan suurimpien murrosvaiheittenkin: muuton Seinäjoelle 1931, sairaalan kunnallistamisen 1965, muuton uuteen sairaalaan 1977, siirtymisen osaksi sairaanhoitopiiriä 1991. Sairaala jatkaa myös yli SOTE-uudistuksen ja – näin lujasti uskon – yli tulevien vuosikymmenien ja vuosisatojenkin teknisen mullistuksen ja yhteiskunnallisen muutoksen.

On selvää, että vuoden 1768 ja vuoden 2018 lääketieteellä ja hoitamisella ei kovin paljon ole yhteistä, vaikka sairaudet ja terveysongelmat paljolti ovatkin pysyneet ennallaan. Toki yhteistäkin löytyy, käsittääkseni murtumaa lastoitettiin silloin ja nyt, keppi tai kainalosauva annettiin apuvälineeksi silloin ja nyt. Mutta olennaisimmassa sairaala on pysynyt muuttumattomana: meidän eettinen perustamme, halu parantaa, vähentää kärsimystä, halu tehdä ihmisille elämä paremmaksi on pysynyt aivan samana sairaalan alusta alkaen. Ihmisten hyväksi, ihmisten terveyden tähden olemme nyt työtä tehneet nämä kuluneet 250 vuotta.

Uskon, että kaikki jaamme sen tuntemuksen, että tehdessämme työtä sairaalassa, teemme merkityksellistä työtä aivan riippumatta siitä, mikä ammattitehtävämme on. Tiedän, että monilla hakeutumisen terveydenhuoltoalalle ja keskussairaalan palvelukseen on ratkaissut nimenomaan halu tehdä tärkeää työtä, tehdä hyvää. Suuressa organisaatiossa ei tietenkään kaikki aina suju kuin Strömsössä, tulee väsymyksen ja turhautumisen hetkiä, mutta hankalinakin aikoina on hyvä muistuttaa itseään, että työ, jota teemme, on arvokasta hoidossamme oleville potilaille. Hyvät ystävät, työtoverit, työnne arvoa, sen yhteiskunnallista arvoa, sen arvoa sairaille ja kärsiville lähimmäisille ei kukaan voi kiistää. Eikä meidän ole syytä itsekään sitä milloinkaan vähätellä ja unohtaa."



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi