Jaakko Pihlajamaki
        

Elämää Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä

Sairaanhoitopiirin johtajan Jaakko Pihlajamäen blogi, jossa käsitellään sairaalaan liittyviä asioita.


 


6.4.2018 12.37

HELSINGIN KAPINA

Sote-Maku-uudistuksen viime päivien pääotsikkouutinen on ollut pormesteri Vapaavuoren kapina soten ja makun kaatamiseksi. Helsingin kaupunginvaltuusto koko arvovallallaan lähes yksimielisesti asettui vaatimaan hankkeen keskeyttämistä. Enpä ole voinut ihan tyynesti ja rauhallisesti seurata Helsingin herrojen sotaa, vaan juttuja lukiessa on ollut pakko hengittää muutaman kerran syvempään ja koettaa rauhoitella kohonnutta pulssia.

Helsingin Sanomille kunniaksi, että valtakunnan toinen päämedia ei ole ilman muuta Vapaavuoren riekkumiseen lähtenyt mukaan, vaan on ottanut sopivan kriittisen linjan ja peräänkuuluttanut vaihtoehtoja. Hesarin keskuspalstat ovat puolillaan Vapaavuoren ylistystä, mutta on siellä toki asiallistakin tekstiä, jossa muistutetaan, ettei Helsinki ole koko Suomi. Tämä tuntuu kaupunginvaltuustolta pahasti unohtuneen.

Helsinkiläisille näyttää erityisesti maakunta olevan kauhistus. Toki Vapaavuori nyt paljasti, että pääkaupunkiseutu (neljä kuntaa) olisi halunnut oman maakunnan. Itse asiassa ajatus ei ole ihan huono; sen olisi vain pitänyt tulla keskusteluun paljon aikaisemmin. Silloin ei olisi tarvittu poikkeamia kasvupalvelujen osalta pääkaupunkiseudun hyväksi eikä erityistä metropolihallintoa. Olisi ollut mahdollisuus siistiä pääkaupunkiseudun hallintohimmeleitä. Ongelma olisi tietysti HUS tai HYKS. Ehkä lopulle Uuudellemaalle olisi voinut rakentaa keskussairaalapalvelut Porvoon/Hyvinkään/Lohjan varaan, jos lähtökohta olisi se, että HUSinkin toiminnot olisi integroitu maakuntien perusterveydenhuoltoon ja sosiaalipalveluihin. Tai sitten HUSille olisi ehkä pitänyt tehdä oma laki maakuntien yhteisestä liikelaitoksesta.

Se usein toistettu ajatus, että maakuntahallinto loisi jonkun uuden hallintotason, ärsyttää minua suunnattomaksi. Ihmiset ovat aika sokeita, jos eivät näe, että nytkin on väliportaan hallintoa: ELYt, AVIt, TE-keskukset, muut valtion aluehallinnot, pelastuslaitokset, erityishuoltopiirit, sairaanhoitopiirit, koulutuskuntayhtymät jne., niillä kaikilla on omat hallintonsa. Tätä viidakkoa nyt ollaan siistimässä. Maakuntaratkaisukaan ei koko väliportaan hallintoa vielä siisti, mutta tuo siihen kyllä aika paljon selkeyttä.

Kuntayhtymävirkamiehenä ei voi olla tuntematta huvittuneisuuttakin siitä, kuinka meitä sairaanhoitopiirien kuntayhtymiä nyt ylistetään: kuinka me olemme kansalaisten hyvässä hallinnassa, tehokkaita, laadukkaita ja kustannuksiltamme edullisia. Olisivat kunnat harjoittaneet tätä retoriikkaaaiemmin, niin ehkä SOTE-uudistus olisi lähtenyt toisille urille. Mutta  kun kuntien puhe on ollut lähes pelkästään sitä, että erikoissairaanhoito on hallitsematonta ja tuhoaa kuntatalouden. Poliitikot uskoivat sen, mitä kuntajohtajat heille syöttivät, ja tässä on tulos!.

Ilahduttavaa kaiken keskellä kuitenkin huomata, että SOTE-uudistus etenee. Perustuslakiasiantuntijat näyttävät jo vähintäänkin keltaista valoa ja lupailevat, että se on muuttumassa vihreäksi. Kunhan eduskunta vaan pitää nyt päänsä kylmänä eikä lähde hyppimään ulkoparlamentaarisen vaikuttamisen vuoksi, ehkä hyvinkin saamme lait ulos eduskunnasta ennen Juhannusta.

Lakien sisältöihin toivoisi kyllä valiokuntakäsittelyssä joitain muutoksia. Palvelukeskukset edelleen hiertävät: hankintojen palvelukeskus kaatui heti kättelyssä, henkilöstö- ja taloushallinnon Hetli sitten, kun kävi ilmeiseksi, että se ei tuo hyötyjä, vaan päinvastoin, haittaa hallintopalvelujen järkevää tuottamista. Tilapalvelukeskus on nyt se, joka vielä pitäisi saada laista pois. Maakunnalliset tai yhteistyöalueelliset ratkaisut ovat siltä osin ehdottomasti parempia, kun ajatellaan tilapalvelujen kovaa ydintä - toiminnallisesti järkevien tilojen järjestäminen maakunnille laadukkaasti ja edullisesti. Vapaaehtoista yhteistyötä ja benchmarkkausta kyllä tilapalveluihin olkisi hyvä luoda kuten moneen muuhunkin maakuntia yhteisesti kiinnostavaan juttuun.

Vimana ja Sotedigi ovat sitten oma lukunsa. Käyttövelvoitteet aina hiertävät, mutta ICT:n alalla maakuntien keskinäinen koordinaatio ja tiedolla johtamisen turvaaminen luovat tilaa myös pakkopalvelukeskuksille. Se olisi kuitenkin tärkeätä, että palvelukeskuset olisivat oikeasti maakuntien hallinnassa ilman valtion määrävähemmistöjä tai kultaisia osakkeita. Valtiokin saisi vähitellen hyväksyä sen, että bottom-up on ihan toimiva periaate, kun etsitään järkeviä toimintamalleja. Kyllä maakunnat tasan tarkkaan tietävät, mitä tarvitaan, ja ne pystyvät myös hyvään yhteistyöhön. Siitä on hyvä osoitus UNA Oy.

Oman maakunnan valmistelussa ollaan vähitellen pääsemässä konkreettisempiin keskusteluihin maakunnan rakenteista ja palveluverkosta. Kysymykset järjestäjän ja tuottajan rooleista ja tehtävistä alkavat vähitellen saada hahmoansa. Vaikeita kysymyksiä on vielä paljon ja kaikkeen vaikuttaa tiukan taloudenpidon vaatimus. Nyt näyttäisi siltä, että SOTE-talous tarvevakioidusti on kohtuullisessa mallissa. Erityiset haasteet ovat tuetun palveluasumisen ja vammaispalvelujen laajuudessa ja myös tk- vuodeosastopalvelujen määrässä. Se on ilahduttanut, että tukipalvelujen yhtiöittäminen on ainakin nyt mennyt jäihin. Itsekin olen sen hankkeen osalta ollut sillä tavalla skeptinen, että olen aistinut kunnissa olevan hyvin vähän kiinnostusta lähtemään pienosakkaaksi maakunnan tytäryhtiöihin. Jos yhtiöittämisiä tehdään, aina pitäisi olla kunnon perustelut, taloudelliset tai toiminnalliset. Yhtiöittäminen yhtiöittämisen vuoksi vain hajoittaa maakunnan rakennetta.

Hyvin positiivisena näen myöskin sen, että dialoginen johtaminen on kirjattu strategiapapereihin. Se johtamiskulttuuri, jolla maakuntaa aletaan johtaa on äärimmäisen tärkeätä maakuntauudistuksen onnistumisen kannalta. Maakunta ei tarvitse käskyttämiskulttuuria muutakuin joissain ensihoidon, leikkaussalin ja pelastuslaitoksen tilanteissa; muuten asiat voi hoitaa myös dialogisen prosessin kautta.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi