Jaakko Pihlajamaki
        

Elämää Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä

Sairaanhoitopiirin johtajan Jaakko Pihlajamäen blogi, jossa käsitellään sairaalaan liittyviä asioita.


 


28.6.2017 8.13

LOMALLE!

Tänään olen viimeistä päivää töissä ennen kesälomaa. Seuraavan kerran virkaani kuuluvien valtaoikeuksien kanssa olen työpöydän ääressä elokuun toinen päivä. (Ihan ei varmaan kuitenkaan malta lomanaikanakaan pysyä poissa sairaalasta; sen verran mielenkiintoisia juttuja on menossa.) Nuorempana virkamiehenä koin lomat lähinnä häiriötekijöiksi, jotka katkaisivat työnteon (ja olin erittäin huonolla tuulella ainakin loman pari ensimmäistä viikkoa), mutta näin ikääntymisen myötä asenne on muuttunut: nyt olen oikeasti odottanut lomalle pääsyä. Kulunut työvuosi on SOTE-prosesseineen kaikkineen ollut aika rankka.

Vielä talvella kuvittelin, että lomalle lähdettäisiin tilanteessa, jossa SOTE- ja maakuntalait ovat valmiina ja tulevat voimaan heinäkuun ensimmäisenä, siis tulevana lauantaina. Tilanne olisi seesteinen ja toimeenpanon valmistelulle olisi selkeät nuotit.

Toisin on käynyt: perjantaina jännitetään eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoa, jossa otetaan kantaa siihen, pitäisikö SOTE- ja MAKU-lait säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Ennakkotietona valiokunnasta on kuulunut, että kaikilta osin ei tavallisen lain säätämisjärjestys riitä. Poliittinen tosiasia on, että jos perustuslainsäätämisjärjestystä tarvitaan, lakiesitykset kaatuvat eduskunnassa. Siksi hallitus joutunee valmistelemaan muutoksia esityksiinsä. Jos muutokset ovat suuria, joudutaan toteuttamaan uusi lausuntokierros ja valiokuntakäsittely venyy siten, että ihan julkisestikin poliitikot jo puhuvat maakuntavaalien siirtymisestä.

Vaalien lyhyt siirtyminen ei sinänsä estä tehtävien siirtämistä suunnitellusti maakunnille 1.1.2019, mutta kovin lyhyeksi maakuntahallituksen ja -valtuuston aika tehdä kaikki tarvittavat päätökset ajoissa tulee jäämään. Väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) merkitys kasvaa ja asiat pitää valmistella sen toimesta varmaankin pitemmälle kuin on ajateltu, mikä ei ole kansanvallan näkökulmasta mikään hyvä juttu. VATEkin saa oikeat valtaoikeutensa vasta sitten voimaanpanolaki on tullut voimaan.

Kaiken kaikkiaan SOTE-MAKU-valmistelua on haitannut se, että kaikki on perustunut kuntien, kuntayhtymien ja valtion toimielinten vapaaehtoiseen valmistelutyöhön. Mitään lainsäädäntöpohjaahan ei valmistelulle ole. Siksi valmisteluorganisaatio ei voi tehdä mitään sitovia, muutoksenhakukelpoisia päätöksiä, vaan sellaiset on tehtävä niissä organisaatioissa, joitten tehtäviä siirretään maakunnalle. Maakunnan liitto ja Seinäjoen kaupunki ovat tehneet rekrytointipäätöksiä valmisteluhenkilökunnan saamiseksi, sairaanhoitopiiri on varautunut tekemään maakunnan organisoitumisen kannalta tarpeellisten yhtiöiden perustamispäätöksiä. Joskus tarvitaan kaikkien liki kolmenkymmenen organisaation saman sisältöisiä päätöksiä: väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta sopiminen oli tällainen asia.

Voimaanpanolakiesitykseen sisältyy poikkeusmääräyksiä mm. suhteessa hankintalakiin. Esimerkiksi voimaanpanolain mukaan nyt yhtä organisaatiota koskeva tietojärjestelmää koskeva sopimus voidaan tilapäisesti laajentaa koskemaan koko maakuntaa ilman hankintalain mukaista kilpailutusta. Eräiden keskeisten tietojärjestelmien osalta (henkilöstöhallinto, kirjanpito, potilastietojärjestelmä) ratkaisut siitä, mitä järjestelmää maakunta tulee siirtymävaiheessa käyttämään, pitäisi tehdä jo nyt ja pitäisi päästä aloittamaan tietojen siirto muista järjestelmistä valittuun järjestelmään. Kuitenkin, jos päätökset tehdään nyt, toimitaan aika yksiselitteisesti voimassa olevan hankintalainsäädännön vastaisesti ilman lain suomaa poikkeamismahdollisuutta. Virkamiehen ylimpiä velvoitteita on toimia lain mukaisesti. Jos viranhaltijat rupeavat tekemään päätöksiään oletetun tai toivotun lain mukaan eikä olemassa olevia lakeja noudattaen, koko länsimainen legaalisrationaali hallintojärjestelmä horjuu. Minunkin pöydälleni alkaa tulla tällaisia asioita: pitäisi päättää, mutta ei ole lakia.

Oma lukunsa sitten on, että jos viranhaltija tekee tietoisesti lain vastaisen päätöksen, samalla altistuu sekä vahingonkorvausvaatimuksille että virkarikoskanteille. Ehkä bona fide -peruste lieventää sanktioita, mutta ehkä se ei tilintarkastajalle kelpaa ja muutenkin oikeuskäytäntö tuntuu olevan virkamiehiä kohtaan aika ankara. Väkisinkin alkaa optimismi sen suhteen, että kaikki menee kuin Strömsössä, horjua.

Näissä tunnelmissa siis lomalle. Tämä saattaa olla nyt viimeinen normaali kesälomani. Jos käy niin, että jään nykyajatusteni mukaisesti eläkkeelle vuoden 2018 lopussa, vuoden 2018 kesälomankin sovitan exit-prosessiin, koska siinä vaiheessa ei enää kovin montaa viranhoitopäivää ole jäljellä. Toisaalta on ollut pakko ruveta sitäkin miettimään, että jos sairaanhoitopiiri joutuukin jatkamaan toimintaansa vielä vuoden 2019 ajan, pitäisiköhän sittenkin vielä jatkaa; voisi olla jonkunlaista rintamakarkuruutta lähteä pois ja jättää viivästymisen aiheuttamat sotkut vain muiden selvitettäväksi.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi